Snellman-korkeakoulun hengessä


                        

Snellman-korkeakoulun päärakennus "Taidetalo" Helsingin Jollaksessa. Radikaalina vaihtoehtona aloittanut, usein hippi-liikkeen piiriin kuuluvaksi leimattu steinerpedagoginen koulutuskeskus perustettiin vuonna 1980, jolloin sitä kutsuttiin Henkisen kasvun Snellman-korkeakouluksi. Nykyisin siellä opetetaan mielestäni joskus liiankin varovaista linjaa noudattaen. Yhteistyötä on tehty mm. Tampereen yliopiston kanssa, mikä on sinänsä hyvä ja toivottava suunta tulevaisuutta ajatellen. (Kaikki kuvat Antti Filppu, lokakuu 2013.)

"Mutta olemme nyt kypsyneet avartamaan kokemuksemme, todellisuuden tajumme piiriä. Steinerin mukaan kehitys väistämättä kulkee siihen suuntaan, että yhä useammalla ihmisellä alkaa olla henkistä havaintoa. Näin lieneekin tosiasiassa tapahtunut, kuten näemme monista oireista viime vuosilta. Mutta tavallisen tieteen kannalta nämä ihmiset ovat vain psyykkisesti häiriytyneitä, 'tärähtäneitä'; siksi tarvitaan myös henkiselle tiedostamiselle pohjaavaa tiedettä näiden havaintojen ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Vasta silloin saavutamme ihmistä ja yleensä elollista luontoa koskevissa tiedoissa ja taidoissa samanlaisen todellisuuspohjan, kuin olemme luonnontieteen avulla saavuttaneet elottoman luonnon alalla. Tavalliselta yliopistotieteeltä jää sen menetelmien rajoitusten vuoksi tiedostamatta ihmisen ja maailman henkinen, yliaistillinen puoli, ja tämä puutteellinen tietoisuus käy ihmiskunnalle yhä tuhoisammaksi. Tarvitaan ihmisen syvempiä tiedostamismahdollisuuksia..."

-Reijo Wileniuksen alkusanoja Steinerin teoksessa Johdatus ihmisen ja maailman henkiseen tiedostamiseen (Tammi, 1972). 

 

Yläkuvassa kokonaan luonnonmateriaaleista rakennettu "Ekoateljee", jota käyttävät erityisesti kuvataidelinjan opiskelijat. Puitteet eivät enää voisi olla luonnollisempia ja taiteellisempia.

Ensimmäisen kerran kuulin paikasta toimiessani vuonna 2005 tutkimusassistenttina nuorten aikuisten uskonelämää selvittävässä projektissa ("Urbaani usko"). Useat haastateltavista puhuivat Steinerista ja Snellman-korkeakoulusta sekä Kristiyhteisöstä, mikä ei valitettavasti näkynyt tutkimuksen päätelmissä, ja se kiinnitti huomioni tuolloin. Itse löysin tänne kesäkuussa 2007. Yleisopinnoille menin kaksi vuotta myöhemmin - se on valehtelematta ollut parhaita aikoja elämässäni tähän asti. Syksyllä 2011 aloitin opinnot pedagogisella linjalla. Edessä olikin eri syistä johtuen huomattavasti vaikeampia päiviä. Vasta viimeinen opintovuosi (2013-2014) tuntui helpommalta ja mielekkäämmältä. Välillä olen ollut syvällä pimeimmässä helvetissä, pitkän työharjoittelujakson kääntyessä ehtoopuolelle tuntui kuin olisin riippunut ristillä. Sellaista elämä on. Kaiken kaikkiaan on turha pohtia, kannattiko minun tulla tänne vai oliko tämä ajanhukkaa, sillä oppia sai koko rahan edestä monessakin mielessä. Onneksi myönteisiä kokemuksia oli tarpeeksi, kielteiset on helpompi kestää ja muistella niitäkin hyvällä.



Syksyllä 2009 avattu luomua ja biodynaamista mahdollisuuksien mukaan suosiva kasvisruokala Salvia, jossa on myös kolme luokkahuonetta. Täällä olen viettänyt paljon aikaa, sekä Ove Ekin vesivärimaalauskurssien että Eira Hernbergin tutkielmaseminaarien ja kirjallisuusopintojen parissa. Viimeisimpänä kevään 2014 kurssilla kävimme läpi Goethen Faustia (1-2) ja Dostojevskin Karamazovin veljeksiä, ja opin kaksi tai kolmekin merkittävää asiaa. Faustin mukaan niin kauan kuin ihminen yrittää hän erehtyy, mutta joka yhä uudestaan alati yrittää, hänet lopulta vapahdetaan. Dostojevski lisää tähän: tarvitaan myös katumusta (tai kuten kreikkalaiset sanovat, metanoia). Tämä on itäisen ja läntisen eurooppalaisen ihmisen risteyskohta, joka sopii hyvin suomalaiseen mieleen.

"Voidaan osoittaa että Steinerin tietoteoria jatkaa tietä, jonka aloitti Aristoteles ja jota ovat kulkeneet mm. Tuomas Akvinolainen ja Hegel, meillä Snellman. Kaikille näille ajattelijoille on yhteistä, etteivät  heille käsitteet ole pelkästään omaa tuotettamme; ne ilmaisevat myös itse todellisuuden toista puolta."

-Reijo Wileniuksen alkusanoja Steinerin teoksessa Johdatus ihmisen ja maailman henkiseen tiedostamiseen (Tammi, 1972).